Kiipesin kolme kertaa tälle 435 metriä korkealle tunturille: kerran yksin, kerran isän kanssa ja toisen kerran lumikengillä. Ensimmäinen reissu oli täysin ex temporena toteutettu, ja kun kiivetessä vilkuili taakseen, hengitys salpautui. Näkymät vain olivat niin mahtavat! Huipulle tultaessa tuli ihana fiilis, kun tajusi katsovansa suomalaista kansallismaisemaa. Kuljinkin laakealla huipulla jonkin aikaa, kuvailin ja leikin maailmanvalloittajaa, kunnes tuuli yltyi niin kirpeän kylmäksi, että oli pakko päästä puurajan alapuolelle. Huipulla ei tietenkään ollut puita, sen sijaan sieltä löytyi valtava määrä kivikasoja...
Kuvasin huipulle päästessänikin hienon videon, mutta tuuli puhalsi niin kovaa, ettei ääntäni oikein kuulunut. Harmi sinänsä, maisemat olivat hienot!
Nyt pääsette eroon näistä Ylläkseen linkittyvistä postauksista - alkaa nimittäin itseäkin jotenkin ällöttää tuo lumen määrä kuvissa. Helsingissä kun kevät jo puskee päälle ja lumi sulaa, onneksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti